Oli.  odottanut kovasti Rokuan vaellusta maastopyörällä ja kävellen, sää oli oikutteleva mutta lähtöpäivän aamuna kuitenkin kohtuullinen . En syytä ketään seuraavista tapahtumista kuin itseäni. Osoittautui nimittäin pyörän hallinta minulle liian haastavaksi ja odottamani kokemus muuttui painajaiseksi. Kaksi ensimmäistä kaatumista oikealle kyljelle meni suht pehmeästi, mutta sitten se kolmas ja pahin meni suoraan tappien yli...itkin maassa kun puolisoni tuli minua auttamaan, keräilin sammaleet pois suusta..tuossa kohtaa levisi koko paketti. Itkinturhautumista koko hommaan ja totesin, että tämä ei ole sitä miten haluan jatkossa itseäni fyysisesti kehittää... Onneksi Kauko auttoi minua pääsemään taas jaloilleni niin henkisesti kuin fyysisestikin...illalla mustelmat nousivat ja tammikuussa leikattuun haavaan sattui..toisaalta toistelivat hyvää onneani että ei käynyt pahemmin,mutta toisaalta ajattelen, että eipä tästä lomasta olisi tarvinnut muutamaa päivää laittaa toipumiseen, loma on lyhyt muutenkin .