Nyt voi laskea että lähtöön on  rapiat sata tuntia. Valmistautuminen tehty paremmin kuin Santiago de Compostelaan ja toivoa sopii, että uusien vaelluskenkien myötä varpaat säilyvät ehjänä. Aina ennen lomaa varon toivomasta liikaa, jotta loma voisi täyttää odotukset, ei nyt ihan niin kuin poikamme sanoo että " pessimisti ei pety" vaan siten, että maassa maan tavalla ja vaikeuksia voi tulla vastaan, mutta ne on voitettavissa. Ennen  kaikkea nyt toivon selkeää breikkiä arjesta ja ystävien kanssa mukavaa yhdessäoloa. Oma lisänsä matkassa on se, että keskimmäinen siskoni on matkassa mukana. Toivon, että hänkin nauttii matkasta ja ja saa ansaituntauon työkuvioista.  Puolison kanssa matkaan lähdössä kuitenkin rennolla mielellä, tiedämme, että arki kyllä täällä odottaa kun  palaamme, mutta siitä viis  - matkalla nautitaan lomasta ja ystävistä.