Vuosi on ollut muutosten vuosi, niin kotona kuin töissä ja kavereiden/ ystävien keskuudessa. Monet vanhat kuviot ovat saaneet mennä, ja nyt kun tätä itsenäisyyspäivän iltana kirjoitan, tiedän että vuosi on ollut raskas myös monille läheisilleni. Ei niin, että vain minä olen menettänyt vuoden aikana jotain tärkeää, muutkin ovat. Sopeutuminen on yksilöllistä ja kaikki vaikeudet vievät meitä lähemmäksi omaa itseämme, vaikeuksien kautta tutustumme itseemme. 

Vaikeinta on hyväksyä ajan rajallisuus myös oman itsensä kohdalla. Ikää tulee eikä voi välttyä myös erilaisilta vaivoilta, pitää opetella luopumaan, mutta ei kuitenkaan liian helposti periksi antaen.  

Jos en vaikka enää tänä vuonna kirjoita, kiitän teitä rakkaat ystävät! Olette kulkeneet rinnalla tämän vaikean vuoden, toivotaan ensi vuodelle jotain uutta. Itse aloin pohdiskella liikuntasuorituksia, mihin voisi luontevasti liittää Suomi💯 -  teeman - sata Mustavuori nousua, 100 suo kilometriä jne...

Liikunnat ovat jääneet vähiin.. nyt lähinnä sunnuntaisoutua ja torstaisin kuntosalia Riitan kanssa. Pimeys meinaa ottaa vallan, samoin läskit. Niin möllätän kuin kuu taivaalla...no mutta... kun on pohjilla..lienee suunta vain ylöspäin!

Montenegro- viikon vaellukset:

10 km, nousua n. 550 m ja laskua n. 350 m, vaellusaika 5–7 tuntia

Ja oma

1) päivä 13,5 km ja 5,5 h, nousua 450 m ja laskua 700 m

Ei se elämys itsellään tullut, varsinkaan kun osan matkaa oli messinkinaula kengässä. Onneksi naula saatiin Pirjo n ja Raikun kynsisaksilla pois kengästä ja sain jatkettua matkaa. Se kuinka naula on kenkään päätynyt, jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. Turhaan ei oli tullut Mustavuorta kavutuksi, jotta homma sujui myös täällä Mustalla vuorella eli Montenegrossa.
2 päivä

7 km, nousua ja laskua n. 150 m, vaellusaika 3–4 h

Aika 2 h ja matka 6.5 km.  Nousua 145 m. Päivän vaellus tehtiin Lovcenin kansallispuistossa, mistä päädyttiin pieneen Koritan kylään ja lounaan jälkeen rampattiin vielä täydellä mahalla noin 420 porrasta ylös vuoren huipulle (1657 m), missä sijaitsee Petra II Petrovic-Njegosin mausoleumi. Mukana tietenkin kaikki mukavat ihmiset ja rakkaat Kauko ja Tarja.

3.päivä 8 km, nousua ja laskua n. 350 m, vaellusaika 4–5 tuntia

kolmas vaelluspäivä.. Skadarjärven lintubongausreissu ja sen jälkeen suhteellisen kova rykäisy ylämäkeen. Patikan loppumetreillä  paksu luikertava käärme sai minulle jalat alle ja suusta pääsi sellainen huuto, että varmasti seutu osasi päätellä mistä kysymys. Ilta päätyi viinitilalle ja sen jälkeen päivä olikin well done..päivästä ei jäänyt puuttumaan kuin kiharatukkapelikaani eikä Harrikaan halunnut siihen osaan.

Aika 3  h, nousu 355 m ja laskua 345 m, matka 8,5 km

4. Vaelluspäivä

12 km, laskua n. 700 m, vaellusaika 5–6 tuntia

Matka 13,5 h, nousua 150 m, laskua Loppulasku, Ogradjenican raunioilta Sveti Stefanin saarta kohti, reilut 850 metriä alaspäin 12 km matkalla. Upeat ilmat, upeat näkymät ja lopuksi uimaan Adrianmereen.

Tässä sohvalla ynnäilen, 1.3 alkaen olen kävellyt  698  km ja noussut Mustaanvuoreen 98 kertaa. Olen lähellä  asettamiani tavoitteita. Hölkäten pärjään 3 km ja reippaalla lenkillä 5 km. Mietin tulevia tavoitteita ja tulevaa syys- talvikautta. Vuosi alkaa yhä selvemmin jakautua kahteen kauteen, maalis-elokuuhun ja ja syys-helmikuuhun.  Maaliskuussa alkaa kutkuttaa ulkoilma ja sen makuun kun pääsee, sisälle siirrytään vasta kun säät pakottavat.  Syyskuulla mieli kääntyy väistämättä suojatuimpiin oloihin. Tulevalle kaudelle tulee mukaan ehdottomasti vesijuoksu ja sen ohella uinti. Mukana tulisi olla myös kuntosali.Mietin  millainen Mustavuori olisi lumikengillä? 

Viime viikonloppuna ystäväni kysyi olenko aina ollut liikunnallinen ihminen? Siinä missä puolisoni saattoi vastata omalta osaltaan myöntävästi, itse en voi niin vasta. Kyllä liikunta on tullut mukaan elämääni viimeisen viiden vuoden aikana entistä vahvemmin ja säännöllisemmin. Tavoitteeni on pitkään ollut ja on, tästä eteenkin päin, neljät kunnon reenit viikossa ja päälle hyötyliikuntaa.

Tiedän,  että liikunta on tuonut elämääni monia mukavia asioita, jaksamista arkeen, hyviä hetkiä puolison kanssa ja todella mahtavia kavereita. Liikunnan kautta olen päässyt reissuihin, joista en ole osannut edes unelmoida. Kipinä on syttynyt, ja sisällä kutkuttaa -  liikunnallinen unelma, mutta se on vielä kuin Pokémon munassaan..antaa odottaa kuoriutumistaan, mutta luotan - se löytyy! 

Huomenaamulla palkitsen uskollisimmat Personal trainereni kunnon aamulenkillä, paukauttaen samalla tuon tavoitteen 700 km plakkariin. Kiitos kaikki rakkaat ja kiitos ihanat koiramme Nuppu ja Kapu!

Puoliso lähti jo töihin ja itse viettelen viimeistä lomaviikkona Nokialla ja tänään ohutneulanäyte klo 13.00.

Mies lähti Pirkan pyöräilyyn, 134 km polkemaan ja minä lenkille Kapun kanssa. Mielessä pyöri vielä eilinen epäonninen kohtaaminen erään Euroopan omistajan kanssa, jolle Kapu pieni koira oli häiriöksi. Päätin siis mennä syvemmälle metsään. Tavoitteena ei ollut testilenkki, mutta sellainen siitä tuli sekä minulle ja Kapulle. ALkumatka 4 km meni hyvin, koira säntäilli sinne tänne onnesta sekaisin. Olin juottanut Kapun noin 2 km,mutta sitä kiinnosti matkan varrella olevat lätäköitä ja neljän km kohdalla se alkoi kurkotella pientä lämpärettä, ajattelin että se onnistuu juomaan ja meinasin jo jatkaa matkaa, kun hups, koko koira oli kaulaansa myöden suonsilmässä ja painui aina vain syvemmälle kun epätoivoisesti räpiköi minusta pois päin. Säikähdin kyllä mutta sain pannasta ja hännästä kiinni ja sain kiskottaa koiran kantavalle maalle, yltympäriinsä liejuisena. Aikansa koira pyöri ja kuivaili itseään mättäisiin. Kiitin itseäni, että auton perässä on matto, mihin tiesin voivani haisuli kuratassun laittaa.

No tuosta selvittiin ja matka jatkui, koska lenkki oli kulkenut hyvin ja luupiikkinen kantapää tuntui antavan mennä, päätin aloittaa 5 km kohdalla hölkän niin pitkälle kun jaksan. Ajattelin, että en jaksa kilometriä, mutta hyvinpä jaksoin ja olo oli kuin suuremmatkin kisat voittaneella. Olen edistynyt siis tavoitteeni suuntaan kevään aikana.

Alla Kapu -pienestä kuva pestynä ja kuivattuna!